Jujutsusaleissa riittää Helsingissä valinnanvaraa

Jujutsu, mattopainiin keskittyvä kamppailulaji, on kasvattanut suosiotaan Suomessa 2000-luvun aikana. Helsingin salivalikoima on maan kaupungeista laajin. Välillä uusia saleja syntyy ja toiset lopettavat toimintansa, mutta Helsingissä on voinut valita jo pitkään yli kymmenen jujutsusalin välillä. Suurimmalla osalla saleista harjoitetaan brasilialaista jujutsua eli BJJ:tä, jonka skotlantilais-brasilialainen Gracien suku kehitti japanilaisten jujutsutekniikoiden pohjalta. Muitakin jujutsun alatyyppejä on mahdollista harjoittaa Helsingissä. Saleilla on erilaisia painotuksia, esimerkiksi harrastejujutsuun ja kilpajujutsuun keskittymisen osalta.

Voittoa tavoittelevia yrityksiä ja urheiluseuroja

Karkeasti helsinkiläiset jujutsusalit jakautuvat kahteen ryhmään sen perusteella, minkä tyyppinen organisaatio salin toimintaa pyörittää. Saleista osa on voittoa tavoittelevia yrityksiä, tosin sellaistenkin omistajat saattavat hyvinkin olla jujutsuun intohimoisesti suhtautuvia kamppailun ystäviä. Esimerkkejä yritysten ylläpitämistä saleista ovat Crest – Professional Fighting Center Metsälässä ja Pitäjänmäellä sijaitseva Loop Jiu-Jitsu. Myös Hipko on tunnettu kamppailuyritys, jolla on pääkaupunkiseudulla peräti viisi salia. Yritysten omistamilla saleilla treenataan usein muitakin kamppailulajeja, kuten thainyrkkeilyä.

Yritysten lisäksi jujutsusalin takana voi olla yhdistys, eli useimmiten urheiluseura. Seuralla on tavallisesti hallitus, joka vastaa yhdistyksen taloudesta ja hallinnosta sen jäsenille. Toisin kuin voisi olettaa, eivät urheiluseuramuotoiset salit ole merkittävästi yritysten omistamia saleja edullisempia. Helsingissä kun on kallista ylläpitää urheilusalia, ja laadukkaan toiminnan varmistamiseksi urheiluseurakin joutuu usein investoimaan palkattuihin työntekijöihin tai palveluihin. Yhdistysmuotoisia saleja ovat esimerkiksi Herttoniemen GB Gym ry ja Barreto Helsinki Malmilla.

  • Jujutsusalin omistaja voi olla joko urheiluseura tai yritys
  • On tavallista, että yrityksen omistamalla salilla treenataan useaa eri kamppailulajia
  • Koska laadukas toiminta maksaa, ei urheiluseuran sali ole välttämättä yritystä halvempi

Harrastajalle, itsensä puolustajalle vai kilpailijalle?

Jujutsussa, etenkin brasilialaisessa jujutsussa, yhdistyvät liikuntaharrastus, itsepuolustustekniikat ja kilpaurheilu. Eri salit painottavat toiminnassaan ja sitä kautta myös markkinoinnissaan näitä osa-alueita kukin tavallaan. Esimerkiksi GB Gym ry järjestää säännöllisesti kertaluontoisia itsepuolustuskursseja myös niille, jotka eivät treenaa vielä jotain kamppailulajia. Hipko painottaa markkinointimateriaaleissaan nimenomaan jujutsun hyötyjä harrastajalle, kun taas Crestin ja Loop Jiu-Jitsun tapaiset salit ovat hyvin kilpailuorientoituneita. Sali kannattaa tietenkin valita oman kiinnostuksen mukaan.

Jujutsussa kilpaileminen on tullut jatkuvasti suositummaksi ja esimerkiksi Finnish Openin tapaisiin arvokisoihin osallistui vuonna 2017 jo satoja urheilijoita kisaviikonlopun aikana. Lajilla on edelleen kuitenkin niin marginaalinen asema, että käytännössä Suomessa jujutsussa kilpailemalla ei kukaan tienaa elantoansa. Siksi liikuntamielessä jujutsun aloittanut harrastaja saattaa hyvinkin osallistua kisoihin silloin tällöin. Lisäksi pieniä salikisoja, joiden taso on maltillisempi, käydään Helsingissä läpi vuoden. Moni treenaa tavoitteellisesti, mutta myös ”höntsäilevämpi” itsensä haastaminen on sallittua.

Erilaista jujutsua

Nimenomaan brasilialainen jujutsu on levinnyt ympäri maailmaa ja houkutellut satojatuhansia innokkaita lajin pariin. Helsingissä pystyy kuitenkin kokeilemaan ja halutessaan sitoutumaan pitkäjänteisesti muihinkin jujutsulajeihin. Esimerkiksi Tapanilan Erä aloitti Saksassa kehitetyn Jujutsu 2000 -tyylisuunnan opettamisen jo ennen kuin brasilialainen jujutsu otettiin mukaan seuran lajivalikoimaan. Jujutsu 2000 eroaa brasilialaisen jujutsun konventioista monella tavalla. Lajissa sallitaan BJJ:stä poiketen lyönnit ja potkut. Lisäksi lajiin on standardoitu vyökokeet, jotka BJJ:stä puuttuvat.

Jos taas olet kiinnostunut treenaamaan Suomessa kehitettyä jujutsua, on Helsingin Kaapelitehdas sinun paikkasi. Siellä Helsingin Ju-Jutsuklubi -salia (tunnetaan myös lyhenteellä HJJK) pitävä Auvo Niinketo on vuodesta 1977 asti työstänyt Hokutoryu Ju-Jutsua, suomalaista kamppailulajia. Hokutoryu Ju-Jutsun kulmakiviä ovat lukot, kuristukset, lyönnit, potkut ja erilaiset vapautumis- ja alistamistekniikat. Hokutoryu Ju-Jutsun rituaalit ja käyttäytymissäännöt muistuttavat enemmän muita kamppailulajeja kuin epämuodollista brasilialaista jujutsua. Helsinkiläinen kamppailun ystävä voi siis kokeilla muitakin lajeja kuin BJJ:tä.

  • Helsingissä voi harjoitella muitakin jujutsulajeja kuin BJJ:tä
  • Tapanilan Erän lajivalikoimassa on saksalainen Jujutsu 2000
  • Kaapelitehtaalla Ruoholahdessa HJJK tarjoaa suomalaista Hokutoryu Ju-Jutsua

Salit ovat keskittyneet kantakaupungin ulkopuolelle

Jujutsusaleja ei Helsingin keskustasta löydy, jos Ruoholahden HJJK:ta ei lasketa. Mistä tämä johtuu, kun kuntosalejakin on joka nurkalla? Syitä ovat rahalliset resurssit ja tilavaatimukset. Helsingissä vuokrat, myös liikehuoneistojen vuokrat, ovat kantakaupungissa kalliita. Jujutsu puolestaan on marginaalinen laji, jonka saama julkinen tuki on erittäin pientä Suomessa. Salin ylläpitäminen Kampin tai Hakaniemen tapaisessa kaupunginosassa ei vain olisi kustannustehokasta. Tilavuokrat ovat maltillisempia Pohjois-Helsingissä ja Kulosaaresta itään sijaitsevissa kaupunginosissa.

Jujutsusali tarvitsee myös paljon tilaa. Lajissa painitaan pääosin makuuasennossa, joten treeneissä liikkuminen vaatii paljon tilaa tatamilla ja lisäksi riittävän turva-marginaalin toisiin harjoitteleviin pareihin. Pienikin sali tarvitsee nopeasti ainakin 100 neliömetriä tatamia, todennäköisesti paljon enemmänkin. Tavallisia tiloja saleille ovat entiset tehdasrakennukset, koska niiden katto on tavallisesti korkealla ja seinät leveällä. Tällaiset rakennukset puolestaan ovat keskittyneet teollisuusalueille, mikä selittää Itä-Helsingin ja pohjoisten kaupunginosien lukuisat jujutsusalit.

  • Jujutsua harrastetaan Helsingissä tavallisesti keskustan ulkopuolella
  • Monet salit sijoitetaan vanhoihin tehdasrakennuksiin
  • Pohjoisessa ja itäisessä Helsingissä on paljon jujutsusaleja

Kuinka valitsen jujutsusalin Helsingissä?

Onneksi olkoon helsinkiläinen, olet päättänyt aloittaa jujutsun! Mutta mitä salin valinnassa pitäisi huomioida? Tärkeintä on ehdottomasti kätevä sijainti, jotta voit ottaa jujutsuharjoittelun kiinteäksi osaksi viikkoasi. Jujutsussa edistyminen kun vaatii vähintään 2 harjoituskertaa viikossa, mielellään enemmänkin. Kulje siis eri jujutsusaleille niin kotoa kuin töistä. Useimmat päätyvät valitsemaan salin, jonne on helpoin kulkea. Jos huomaat salin olevan epäsopiva, voit aina vaihtaa sen jälkeenpäin toiseen.

Monella myös hinnat vaikuttavat jujutsusalin valintaan. Peruskurssien hintahaarukka on 2010-luvulla ollut 80-120 euron välillä, kausimaksuissakin esiintyi jonkin verran vaihtelua. On täysin sallittua vierailla eri saleilla tarkistamassa, millaiset tilat niillä on ja saako niissä rahalle vastinetta. Muita salin valintaan vaikuttavia tekijöitä ovat harrastajan tavoitteet jujutsun suhteen, salin maine ja esimerkiksi se, onko salin valmennusjohto arvostettua. Älä kuitenkaan aikaile liikaa salin valitsemisen kanssa. Peruskurssin jälkeen on täysin sallittua siirtyä harrastamaan muualle.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *