Kamppailulajit valkokankaalla ja televisiossa

Kamppailulajeihin keskittyvät elokuvat ovat toimintaelokuvien alagenre, missä nähdään runsaasti eri kamppailulajien tekniikoilla käytävää tappelua elokuvan hahmojen välillä. Nämä taistelut ovat yleensä tämän tyyppisten elokuvien suurin vetonaula ja viihdearvo. Hahmojen välillä käytäviä kamppailuja käytetään usein kuljettamaan tarinaa ja kuvaamaan sankarin luonnetta ja kehittymistä, minkä vuoksi kamppailulajien harjoittelemista kuvataan ahkerasti taistelukohtauksien välillä. Näistä elokuvista on vuosien varrella muodostunut kulttiklassikoita ja elokuvien sankarit ovat monesti nousseet maailmanluokan tähdiksi. Elokuvien lisäksi viime vuosikymmenien aikana on tehty myös useita suosittuja kamppailulajipainotteisia televisiosarjoja, sarjakuvia, animaatiosarjoja ja tietokonepelejä.

Bruce Lee mullisti genren

Jokainen kamppailulajielokuvien ystävä tuntee hyvin todennäköisesti Bruce Leen nimen. Bruce Lee on monien mielestä 1900-luvun merkittävin kamppailulajien harjoittaja ja yksi koko popkulttuurin legendaarisimmista hahmoista, joka yhdisti elokuvillaan idän ja lännen muuttaen tapaa, jolla aasialaiset esitettiin Hollywoodin elokuvissa. Bruce Lee muistetaan elokuvista Lohikäärmeen nyrkki (1971), Vihan nyrkki (1972), Lohikäärmeen tie (1972) ja Lohikäärmeen kidassa (1973). Lee esiintyi ennen elokuviaan myös The Green Hornet -televisiosarjassa. Bruce Lee ehti jo nousta suureksi tähdeksi, mutta hän kuoli epäselvissä olosuhteissa vain 32-vuotiaana vuonna 1973.

Chuck Norrisin astui kehään jäädäkseen

Viime vuosina Chuck Norris on tullut erityisen tutuksi nettimeemeistä, mutta uransa hän on luonut kymmenien vuosien aikana elokuvien ja televisiosarjojen kovaotteisena toimintatähtenä ja kamppailulajien asiantuntijana. Norris nousi kuuluisuuteen Bruce Leen elokuvasta Lohikäärmeen tie, jonka jälkeen hänet on nähty lukuisissa elokuvissa ja sarjoissa, joihin sisältyvät muun muassa Lone Wolf McQuade, The Delta Force ja Missing in Action -trilogia sekä Norrisin tähdittämä Walker, Texas Ranger -televisiosarja, jota esitettiin vuodesta 1993 aina vuoteen 2001. Ennen elokuvauraansa Norris voitti lukuisia kamppailulajiturnauksia myös tosielämässä.

Karate Kid nousi kulttisuosikiksi

Vuosikymmenen kuluttua Bruce Leen kuolemasta maailma oli valmis jälleen uuteen legendaan, Karate Kidiin (1984). Ralph Macchio ja Noriyki Morita tulivat elokuvan myötä paremmin tunnetuiksi Danielina ja Mr. Miyagina. Useita jatkoelokuvia poikinut Karate Kid kuvaa täydellisen kasvutarinan, kun kovia kokenut Daniel nousee uuden ystävänsä Mr. Miyagin valmennuksessa karateturnauksen voittajaksi. Elokuvan lopussa nähtyä kurkipotkua on yritetty kopioida ympäri maailmaa 80-luvun puolivälissä kuluneita VHS-kasetteja edestakaisin kelaten. Elokuvan pahista Johnnya esittänyt William Zabka ei ollut harjoitellut karatea ennen elokuvan filmaamista, mutta hänestä tuli sen myötä aktiivinen harrastaja.

American Ninja oli kasariklassikko

1980-luvulla ninjat löivät todella läpi valkokankaalla yhdysvaltalaisissa elokuvissa. Genren kovimpiin asiantuntijoihin kuului tuohon aikaan ohjaaja Sam Firstenberg, joka ohjasi vuonna 1985 American Ninja -nimisen elokuvan, jonka pääosaa ja nimikkoroolia esitti Michael Dudikoff. Elokuvan sankari sotamies Joe Armstrong määrätään armeijaan vankilan vaihtoehtona. Joe päätyy taistelemaan Black Star -ninjaklaania vastaan ja pelastamaan paikallisen everstin tyttären asemapaikassaan Filippiineillä. American Ninja sai kriitikoilta ristiriitaisen vastaanoton, mutta kamppailulajeista innostuneet toimintaelokuvien ystävät olivat myytyjä, ja elokuvasta tehtiinkin vielä kaikkiaan neljä jatko-osaa vuoteen 1993 asti.

Bloodsport teki Van Dammesta tähden

Vuonna 1988 julkaistiin kovaotteinen kamppailulajielokuva Bloodsport, jonka ohjasi Newt Arnold ja jonka tähtenä loisti belgialainen kamppailulajiekspertti Jean-Claude Van Damme. Bloodsport perustuu löyhästi ninjutsua harjoitelleen Frank Duxin varmistamattomaan kertomukseen hänen väittämänsä mukaan voittamastaan Kumite-turnauksesta. Bloodsport oli Duxia esittävän Van Dammen ensimmäisiä pääosaelokuvia, joka on sittemmin noussut kulttiasemaan. Elokuvan taistelukoreografia toi esille Van Dammen uskomattomat fyysiset kyvyt, joiden ansiosta hänestä tuli lopulta maailmanlaajuinen toimintaelokuvien supertähti. Sittemmin hänet nähtiin muun muassa elokuvissa Kickboxer ja Timecop. Hän esiintyi myös toisen toimintatähden Dolph Lundgrenin kanssa Universal Soldier -elokuvissa.

Turtlesit siirtyivät sarjakuvista valkokankaalle

Yhdysvaltalaiset Kevin Eastman ja Peter Laird loivat Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat -nimisen sarjakuvan, josta jalostettiin vuonna 1987 Yhdysvaltojen televisiokanavilla ensiesityksensä saanut animaatiosarja. Turtlesit ovat muodonmuutoksen kokeneita inhimillistyneitä kilpikonnia, jotka heidän oppi-isänsä Tikku nimesi renessanssitaiteilijoiden mukaisesti Leonardoksi, Donatelloksi, Rafaeliksi ja Michelangeloksi. Tikku koulutti kilpikonnille ninjutsua, jonka avulla he pysäyttävät rikollisia, joiden kanssa kilpikonnat usein ajautuvat taisteluihin. Mutanttikilpikonnista on tehty myös lukuisia pelejä ja kaikkiaan kuusi kokoillan elokuvaa oikeilla näyttelijöillä useiden animaatiosarjojen lisäksi. Turtles-nukkehahmot olivat teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien parissa kasvaneiden suosikkileluja.

Mortal Kombat ja muut videopelit siirtyivät elokuvaksi

Mortal Kombat on tuttu nimi kaikille 90-luvun videopelien ystäville. Chicagolainen Midway Games -pelistudio julkaisi pelisarjan ensimmäisen osan vuonna 1992. Kolme vuotta myöhemmin tämä suursuosioon noussut taistelupeli kääntyi myös elokuvamuotoon Paul W. S. Andersonin ohjaamana samannimisenä toimintaelokuvana. Mortal Kombat -elokuvasarjan ensimmäinen osa seuraa löyhästi pelisarjan juonta, kun soturimunkki Liu Kang, näyttelijä Johnny Cage sekä sotilaana kunnostautunut Sonya Blade taistelevat Raiden-jumalan opastuksella pahaa velhoa Shang Tsungia ja hänen joukkojaan vastaan kamppailuturnauksessa pelastaakseen maapallon. Elokuvasta tehtiin myös jatko-osa ja televisiosarja.

Kamppailulajit ovat kuuluneet oleellisesti moniin toimintaelokuviin, televisiosarjoihin, sarjakuviin ja peleihin aina 80-luvulta nykypäivään. Tarinat ja taistelut ovat siirtyneet sarjakuvista tai tietokonepeleistä elokuviksi tai vastaavasti toisin päin televisiosarjoista tai elokuvista peleiksi. Joskus onnistuneesti ja toisinaan huonommalla menestyksellä. Kamppailulajeihin keskittyvät elokuvat eivät useinkaan ole kriitikoiden suosikkeja, mutta se ei olekaan niissä kovin oleellista. Tärkein elementti kamppailulajiviihteen ystäville on monimutkaisen juonen sijasta runsas tappeluiden määrä ja niiden koreografioiden näyttävyys. Ansiokkaat kamppailulajien harrastajat ja toimintatähdet ovat kuitenkin onnistuneet monesti nousemaan myös arvostetuiksi näyttelijöiksi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *