Parhaat kamppailulajeihin keskittyvät videopelit

Kamppailulajeihin keskittyvä toimintaelokuvien ja televisiosarjojen genre iski läpi 1970-luvun alkupuolella kansainvälisellä tasolla. Tämä oli suurelta osin Bruce Leen hämmästyttävän karisman ja fyysisten ominaisuuksien ansiota. Hän ei ollut pelkästään esiintyjä, vaan aito budolajien taitaja. Kun teknologia kehittyi seuraavien vuosikymmenten aikana videopeleihin asti, ei kestänyt kauaa, ennen kuin kamppailulajeihin keskittynyt peligenre saavutti pelihallit, kotitietokoneet ja pelikonsolit. Vaikka kamppailulajeihin pohjautuvat pelit ovat kasvattaneet suosiotaan lähinnä tappelupelien kautta, voi budolajeista nauttia myös toimintaseikkailupeleissä ja roolipeleissä. Tässä artikkelissa tutustutaan parhaisiin peleihin, joissa pääpaino on taistelulajeissa.

 

Street Fighter II muodostui tappelupelien kulmakiveksi

Peli, joka lopullisesti sinetöi tappelupelien aseman videopelimarkkinoilla, on ilman mitään epäilystä Street Fighter II. Vaikka pelissä käytetään myös heitettäviä esineitä, se pohjautuu kuitenkin oikeille taistelulajeille ja tuo ne esille pelissä omalla tavallaan. Pelissä yhdistyvät loistavalla tavalla ja hyvässä tasapainossa puolustautuminen, hyökkääminen ja vastahyökkäykset. Näiden tehokas hyödyntäminen vaatii samanlaista ajattelumallia kuin oikean ottelun voittaminen. Jotkut lähitaistelutekniikat toimivat vain lähellä vastustajaa, mutta onnistuessaan ne tuottavat runsaasti vahinkoa. Lyönnit sen sijaan on tehtävä riittävän matkan päästä ja niitä on kyettävä kylvämään paljon.

Mortal Kombat nosti rimaa korkeammalle

Heti Street Fighter II:n kintereillä seuraa Mortal Kombat. Siinä missä Street Fighter lainaa enemmän animesta ja mangasta, Mortal Kombat kunnioittaa Enter the Dragonin ja Bloodsportin kaltaisia legendaarisia kamppailuelokuvia. Pelin hahmoista Johnny Cage on mallinnettu Jean-Claude Van Dammen mukaan ja Liu Kangissa on selkeästi nähtävillä Bruce Leestä saadut vaikutteet. Mortal Kombatista tuli suosittu mullistavien grafiikoidensa ja raakojen lopetusliikkeidensä ansiosta. Peli joutuikin väkivaltaisuutensa vuoksi Yhdysvaltain senaatin kuulusteluun vuonna 1993. Tänä päivänä Mortal Kombatin väkivaltaisuus tuntuu vanhanaikaiselta, kun sitä vertaa esimerkiksi Grand Theft Auton kaltaisiin peleihin.

Dead or Alive toi tappelupeleihin seksikkyyttä

Dead or Alive -pelisarja ja etenkin sarjan viides osa, Dead or Alive 5 Ultimate, tarjosivat silmänruokaa pelin naishahmojen kurvien ja provokatiivisten asujen muodossa. Pelissä pääpaino on hauskanpidossa. Siinä missä Tekkenin ja Virtual Fighterin kaltaiset pelit edustavat enemmän todellisuutta kamppailulajien mallinnuksessa, Dead or Alive on enemmänkin animea. Animen innoittamien grafiikoiden lisäksi pelin toiminta on liioiteltua ja hauskaa. Pelissä yhdistyvät sulavasti ninjojen teatraalisuus, showpaini, agenttitrillerit, vapaaottelu ja melkeinpä kaikki toimintaan liittyvä viihde. Dead or Alive -pelit toivat myös esille sukupuolten erilaiset ominaisuudet kamppailulajeissa.

Tekken nojasi enemmän todellisuuteen

Pelitalo Namco julkaisi tappelupelisarjansa lippulaivan Tekken 3:n PlayStationille vuonna 1998. Peli oli jo sarjan kolmas osa, mutta se tuntui pelin kannalta täysin uudelta alulta. Tekkenissä on laaja valikoima hahmoja, joilla kaikilla on omat erikoisliikkeensä ja tyylinsä. Tekken ei pohjaudu todellisuuteen eikä vaadi niin monimutkaisia näppäinkomentoja kuin sen SEGA-pelikonsolille luotu vastine Virtual Fighter. Tekken on suoraviivaisempi ja nopeatempoisempi. Vaikka peli onkin saanut kyseenalaista kunniaa peliohjaimien näppäinten rikkoontumisen aiheuttajana, siihen mukaan pääseminen on kuitenkin melko helppoa jo aloittelijaltakin.

Virtual Pro Wrestling 2 oli vastine amerikkalaisille painipeleille

Pelistudio THQ teki Nintendon N64-konsolille amerikkalaiseen show-painiin perustuvia pelejä ja japanilaisten vastaus näille oli Virtual Pro Wrestling -pelisarja, jossa pelihahmoina on kuuluisia japanilaisia painijoita sekä Japanissa mainetta saavuttaneita länsimaalaisia ottelijoita. Siinä, missä amerikkalaiset WCW- ja WWE-painisarjoihin perustuvat pelit tarjoavat enemmän näytösluonteisia otteluita, Virtual Pro Wrestling 2 nojaa enemmän urheilullisiin periaatteisiin kuin pelkkään viihteeseen. Peli oli myös aikakautensa ensimmäisiä vapaaottelusimulaattoreita, sillä pelissä pystyi valitsemaan hahmokseen silloisia vapaaottelutähtiä, kuten Bas Ruttenin ja Don Fryen. Näyttävien painiliikkeiden sijaan näillä hahmoilla simuloitiin alasvientejä ja muita vapaaottelun elementtejä.

UFC Undisputed 3 oli askel nykyaikaan

Jos Virtual Pro Wrestling 2 oli aikakautensa ensimmäinen MMA-simulaattori, vei UFC Undisputed 3 vapaaottelupelit uudelle tasolle. Pelissä voi valita hahmokseen jonkun ammattilaisottelijan ja hyödyntää heidän erikoisosaamistaan, kuten entisen vapaaottelijan Brock Lesnarin maahanvientikykyä ja hurjaa mattoiskuvoimaa tai BJ Pennin kaltaisen ottelijan erinomaisia brasilialaisen jujutsun taitoja päihittääkseen vastustajan takakuristuksella. Pelissä on myös monipuolinen peliuratila ja mahdollisuus omien ottelijoiden luomiseen. Alussa ottelijalle määritellään perusominaisuuksia varten tausta esimerkiksi karatesta, potkunyrkkeilystä, judosta, nyrkkeilystä tai brassijujutsusta. Hahmon uran edetessä voi sitä auttaa parantamaan eri osa-alueita harjoittelemalla ottelujen välissä kuuluisilla treenisaleilla.

Parhaiden pelien valinta on kiinni pelaajasta

Parhaiden taistelupelien listan luominen ja supistaminen vain muutamaan peliin on hankala tehtävä. Listalta jäi puuttumaan useita mainitsemisen arvoisia pelejä, kuten esimerkiksi International Karate, Soul Calibur ja Bushido Blade. Parhaiden pelien valitseminen on myös subjektiivista ja tämä pätee myös kamppailulajien harrastamiseen. Monille harrastajille kamppailulajit ovat elämäntapa. Ihmiset kaikista ikäluokista ja erilaisista taustoista löytävät varmasti oman suosikkinsa laajasta lajikirjosta, ja jotkut haluavat valita parhaita paloja kaikista eri tyyleistä. Näin on myös videopelien suhteen; toiset kaipaavat hauskoja ja nopeita tappelupelejä ja toiset äärimmäisen realistisia lukkopainisimulaattoreita.

Kuten Bruce Lee sanoi; ota se mikä on hyödyllistä ja hylkää, mitä et tarvitse. Videopeleissä tämä kannattaa muistaa erilaisilla hahmoilla pelatessa. Joskus kannattaa luottaa hahmon omaan erikoisliikkeeseen – ainakin niin kauan kuin se riittää voiton saavuttamiseen. Pelaamisessa on kuitenkaan harvoin kyse pelkästä voitosta, vaan enemmänkin yhdessäolosta ja hauskanpidosta. Ja tähän tarkoitukseen tappelupelit sopivat mitä parhaiten. Peli voi olla jo vuosikausia vanha, mutta sen seurassa voi viettää yhä ikimuistoisia hetkiä kavereiden kanssa iltaa viettäessä. Jos peliohjaimet vain kestävät!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *